Lahjoitukset 2023

Tällä sivulla julkaistaan lahjoittajat, jotka ovat antaneet luvan lahjoituksen julkistamiseen.

LähiTapiola Savo-Karjala lahjoitti 10.000 € HaTTu ry:lle 16.3. 2023.
HaTTu ry kiittää.
Savonlinnan seurakunta lahjoitti 3000 €.
Puolet Suomeen jäävästä Yhteisvastuu-tuotosta jäi paikallisseurakunnille ahdingossa olevien nuorten tukemiseksi tehtävään työhön sekä diakonia-avustuksiin oman seurakunnan alueella.Seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmässä asiaa käsiteltiin ja päätettiin keräystuotto lahjoittaa Savonlinnan HaTTu ry:lle.
HaTTu ry kiittää.
Mikael ja Teija Litmanen ovat kirjoittaneet runokirjan ”Per aspera ad astra”. (vaikeuksien kautta voittoon).
He ovat myyneet runokirjaa omakustanteisena.
Kirjan myynnistä tulleen tuoton 500 € he ovat lahjoittaneet kokonaisuudessaan Savonlinnan HaTTu ry:lle.
HaTTu ry kiittää.
East Volleyn edustusjoukkue lahjoitti Savonlinnan HaTTu ry:lle pelikauden aikana kertyneen ”sakkokassansa”500 €, ison kassillisen lentopalloja sekä superpesiksessä eri puolella Suomea käytettyjä pesäpalloja
HaTTu ry kiittää.
Tiistaitähdet-podcast teetätti logostaan haalarimerkkejä ja myi niitä 50 kappaletta. Jokainen saatu euro lahjoitettiin HaTTu ry:lle.
HaTTu ry kiittää:
OfficePro/ Savonlinna lahjoitti Savonlinnan HaTTu ry:lle toimistoon lasertulostimen.
HaTTu ry kiittää.
Spahotel Casino on järjestänyt hyväntekeväisyyskirpputorin.
Kirpputorilla myytiin Spahotel Casinon käytöstä poistettuja huonekaluja, astioita, koriste-esineitä ja tauluja.
Kirpputorin tuoton 875 € Spahotel Casino on ohjannut Savonlinnan HaTTu ry:n toimintaan.
HaTTu ry kiittää.
Savonlinnan Rotaryklubi ry on lahjoittanut HaTTu ry:lle 1500 €.
HaTTu ry kiittää.
Pietarinkadun Oilers go Savo- hyväntekeväisyystapahtuman tuotto on lahjoitettu HaTTu ry:lle.
Kiitos Puuhamiehet Kale ja Harri sekä Linnan Woudit, Waahto Group. Pietarinkadun Oilers sekä kaikki tapahtumaa tukeneet.
Activity Maker on lahjoittanut HaTTu ry:n verkoston lapsille päivän rannekkeet Wanhan aseman huvipuistoon.
HaTTu ry kiittää.
Savonlinnan risteilyt Oy on lahjoittanut risteilylippuja HaTTu ry:n verkoston perheille.
HaTTu ry kiittää.
Harjun Portti ja sukeltajaliitto ovat lahjoittaneet kalastustapahtuman tuoton 250 € HaTTu ry:lle.
HaTTu ry kiittää.
Kerigolfin seniorit lahjoittivat kesän aikana kerätyt väylämaksut 550 € HaTTu ry:lle. Mukana myös Korpi ravintolat.
HaTTu ry kiittää.